Wetterhoffin Wiola

Kirsti ennallisti paperinriekaleista Wiola-kuosin

Pieni paperinpala, jossa orvokit kietoutuvat toisiinsa kauniisti. Se ja pari muuta kuvionriekaletta olivat muotoilija Kirsti Ruotoistenmäen oppaina Wiola-kuosin ennallistamisessa.

Ajatuksena oli, että Wetterhoffin tekstiilikokoelmasta löytyneistä vanhoista kuvionpalasista tehdään käyttökelpoinen kuosi. Orvokkikuvio on alun perin suunniteltu 1900-luvun alun tietämillä. Tuntemattomaksi jäänyt suunnittelija on piirtänyt kuvion käsin.

– Tykkään liian suurista haasteista, ja näin heti, mitä Wiola voisi olla, vaikka kuviota oli todella vähän jäljellä, Kirsti kertoo.

Hän suunnitteli aihion perusteella kokonaisen Wiola-kuosin. Suunnittelu tapahtui tietokoneella kuvankäsittelyohjelmalla.

– Aika paljon opin uutta kuvankäsittelyohjelmasta – ja itsestäni! Epätoivon hetkiäkin oli, mutta silloin jätin työn hetkeksi rauhaan, ja se auttoi, Kirsti nauraa.

Nyt Wiola-kuvio on painettu viskoosipellavakankaaseen. Siitä ommellaan myyntiin muun muassa pyyhkeitä, kaitaliinoja, tyynynpäällisiä ja kasseja. Vaalean taustan lisäksi Wiolasta on tummanharmaa, sininen ja vihreä väri.

– Wiolasta tuli todella hyvä! Siitä ovat kaikki tykänneet, ja täytyy sanoa, että olen itsekin tyytyväinen. Tykkään kaikesta vanhasta!

Kirsti on Wetterhoffilla tuttu kasvo: hän on ollut harjoittelijana Fredrika Wetterhoff -säätiössä. Kirsti valmistui keväällä HAMKista lasi- ja keramiikkamuotoilijaksi, mutta hänellä on kokemusta monenlaisista materiaaleista.

– Olen kokeillut lähes kaikkia käsityötekniikoita. Wiolan tekemisessä parasta oli kokonaisuus. Työ oli todella haastava, mutta lopputulos sai todella hyvän vastaanoton. Se on aina voitto, kun asiakas on tyytyväinen!

Video ja teksti: Tia Yliskylä, kuvat: Tia Yliskylä, Maija Lahtela ja Wetterhoff

WETTERHOFFIN WIOLA

  • Wetterhoffin Wiola on 1900-luvun alussa suunniteltu orvokkikuosi, jonka muotoilija Kirsti Ruotoistenmäki ennallisti
  • Wiola on painettu pyyhkeisiin, kaitaliinoihin ja tyynynpäällisiin
  • Myynnissä Wetterhoff-myymälässä