Slideshow (100%x100%)

Uutiset

  

  • Wetterhoffin väkeä: projektikoordinaattori Hillevi Kaarlenkaski

    Ideanikkari, suunnittelija, toteuttaja, kellokalle, innostaja ja hoputtaja.

    Siinä projektikoordinaattori Hillevi Kaarlenkasken tärkeimmät toimenkuvat. Projektistudion yrittäjä tunnetaan etenkin aluekehitysprojekteista, mutta Kaarlenkaski on erikoistunut myös organisaatioiden kehittämiseen, toimintamallianalyyseihin ja rekrytointisparraukseen.

    – Vahvuuteni ovat projektiosaaminen ja idearikkaus. Tässä ei pärjäisi, jos en olisi koko ajan valmis uuteen. Silti on tärkeää ymmärtää, miten projekti pidetään hanskassa ja miten eri toimijat saadaan mukaan.

    Kaarlenkaski on ollut mukana muun muassa Taito Shop –myymäläketjun perustamisessa, lukuisissa aluekehityshankkeissa,  yrittäjyyskasvatuksessa ja yritysneuvonnassa. Vuonna 2014 häntä työllistävät ennen kaikkea luovan talouden kehittämisprojekti ja Sibelius 150 –juhlavuosi.

    – Suurimpana saavutuksenani pidän yrittäjyyskasvatuksen saamista kouluihin. Nykyään esimerkiksi Tavastian ja HAMKin yrittäjyyskasvatus on erittäin ammattitaitoista starttihautomoineen. Lisäksi Lyseossa on yrittäjä-linja.

    Mutta jos Kaarlenkaski saisi itse päättää, kehittämisrahaa sijoitettaisiin suoraan yrittäjien omien palvelujen tuotteistamiseen.

    – Rahaa tarvitaan yrittäjien markkinoinnin ja brändäyksen kokonaisvaltaiseen kehittämiseen, johon liittyisi sekä palvelu- että tuotemuotoilu. Pienyrittäjät  ja vasta aloittaneet yritykset tarvitsevat räätälöityä apua.

    Teksti ja kuva: Tia Yliskylä

      Takaisin
  •   Arkisto

KUKA?

Projektikoordinaattori Hillevi Kaarlenkaski

Wetterhoffin talon kolmas kerros

www.projektistudio.fi

Puhelin: 0500 599755

Sähköposti: hillevi.kaarlenkaski@projektistudio.fi

Avoinna: Sopimuksen mukaan

Palvelut: Projektien suunnittelu, toteutus ja koordinointi, organisaatioiden kehittäminen, toimintamallianalyysit, rekrytointituki, ideointi, yrittäjäkasvatus, yritysneuvonta, luovien alojen kehittäminen

 

"Vahvuuteni ovat projektiosaaminen ja idearikkaus. Tässä ei pärjäisi, jos en olisi koko ajan valmis uuteen. "

Hillevi Kaarlenkaski