Wetterhoff-korttelin historiaa

Fredrika Wetterhoffin työkoulu aloitti toimintansa Lastenkodin huoneistossa Birger Jaarlinkadun varrella Hämeenlinnassa vuonna 1885. Wetterhoffin työkoulu muutti Raatihuoneenkadun ja Kasarmikadun kulmauksessa sijaitsevaan taloon vuonna 1888.

Wetterhoffin taloon vuonna 1890

Fredrika Wetterhoff esitti Hämeenlinnan kaupungille Verkatehtaan tontin vuokraamista oman koulutalon rakentamista varten. Kun vastaukset olivat kielteisiä, hän vuokrasi 1890 koululleen Vanajaveden silloiselta rannalta kaksikerroksisen kivitalon. Kolme vuotta myöhemmin Fredrika osti talon itselleen.

1860-luvun rakennusta korjattiin uuteen tarkoitukseen sopivaksi. Taloon tehtiin kutomo- ja luokkahuoneiden lisäksi johtajan asunto, oppilasasuntoja, värjäämö- ja pesuhuoneet, puusepän työpaja sekä myymälä. Kutomosaleihin saatiin sopimaan jopa 80 kangaspuut.

Lisää luokkia ja asuntoja

Vuonna 1923 aloitti toimintansa niin sanottu valmistava luokka. Se oli alun perin suunniteltu opiston ensimmäiseksi luokaksi. Oppilasmäärä kasvoi vauhdilla, joten vuonna 1925 rakennettiin lisää luokka- ja asuinhuoneita.

Oppilasmäärän yhä lisääntyessä tarvittiin sekä työskentelytilaa että varoja laajenevan opetustyön hoitamiseksi.

Vuonna 1927 Wetterhoffin talon pihaan rakennettiin värjäämö. Uudisrakennukseen asennettiin lämmityslaite ja höyryllä kuumennettavat väriammeet. Myös puusepän paja muutti värjäämörakennukseen.

Parin vuoden päästä Johtaja Arja Helena Brander alkoi suunnitella lisätilojen rakentamista. Tuloksena oli vuonna 1929 valmistunut kolmas kerros luokka- ja kutomotilaksi.

Arjanlinnan laajennus toi juhlasalin

Vuonna 1933 valmistui lisärakennus, Arjanlinna, mihin saatiin kokoontumis- ja juhlasali sekä voimistelutilat.

Taloon sijoitettiin oppilasasuntola seurusteluhuoneineen, ruokasali ja keittiö, juhlasali, henkilökunnan asunnoiksi tarkoitettuja huoneita, suihkuhuone, sauna, autotalli, mankelihuone sekä kellari- ja varastotilat.

Rakentaminen jatkui vielä 1937, jolloin valmistui rakennuksen vanhaa osaa ja asuntolaa yhdistävä kulmarakennus. Rakennuksessa oli silloin työsaleja, luokkahuoneita ja myymälä.